Leluja lapsille ekologiseen tapaan

Joulun ajan suosituimpia lahjoja lapsille ovat muoviset lelut, jotka voivat jäädä kuormittamaan luontoa pitkäksi aikaa myös sen vuoksi, että ne ovat vain yhden vuoden suosiossa jonka jälkeen ne jäävät keräämään pölyä. Ja päätyvät lopulta roskiin ja kaatopaikalle.

Ekologisuus ja ympäristötietoisuus ei vain ole mihinkään kadonnut vaikka näin voisi luulla. Suurin osa kuluttajista tietää, mitkä tuotteet ovat ympäristölle haitallisia, mutta eivät jostain syystä vain elä tämän opetuksen mukaan. Tässä artikkelissa annamme vinkkejä ekologiseen leluhankintaan. 

Kuten sanottua, muovilelut ovat eniten myyvimpiä tuotteita jouluina. Ekologisesti tuotetut lelut eivät taas näin ole. Sille on olemassa yksi suuri syy ja se on luonnollisesti hinta. Ekologisten lelujen tuotanto ei ole niin suurta, joten siksikin se on hinnaltaan kallimpaa. Yllätyssyynä ilmenee myös se, että luontoystävällisissä tuotteissa ne ovat usein pakattuja pahviin. Niitä ei siis näe ulospäin.

Lapset pitävät lelujen ulkonäöstä, joten luonnollisesti he haluavat sellaisia leluja, joista näkee päälle päin niiden värin, muodon ja niin edelleen. Voiko myös olla, että ekologiset lelut ovat usein vähän tylsiä, verrattuna vaikkapa toimintaelokuvien hahmofiguureihin verrattuna.

Vinkkejä ekologiseen lelujen antamiseen ja ostamiseen

Joka tapauksessa jouluna voi kantaa kortensa kekoon luontoystävällisessä lahjojen hankinnassa. Lahjana voi toimia käytettykin lelu, jos ne ovat edelleen hyvässä kunnossa. Kaikkia leluja ei tarvitse olla myöskään yhtä aikaa näkyvillä, vaan osan voi piilottaa. Tällöin mielenkiinto riittää kauemminkin. Käytettyjen lahjojen antamisessa kuka tahansa voi toimia hyvänä esimerkkinä. Käytetyn lelun tarpeellisuudesta voi kirjoittaa vaikka kutsuunkin ilmoittamalla käytetyn lahjan olevan aivan yhtä hyvä kuin uusi.

Jos kotiin on jäänyt hyväkuntoisia ja ehjiä leluja, kannattaa ne viedä vaikkapa kirpputorille. Lelulaatikoita on järkevä perata ja viedä kierrätykseen sellaiset lelut, jotka eivät lasta enää kiinnosta. Oma lapsikin kannattaa opettaa tähän ja keskustella lelujen kierrätyksestä, joita ei enää käytä. Jotkin päiväkodit saattavat ottaa vastaan leluja, esimerkiksi ulkokäyttöön sopivia.

Lapselle lelun ostamisessa kannattaa miettiä kohdeikä järkevästi eikä kannata välttämättä ostaa jemmaan tulevaisuutta varten. On hyvin mahdollista että sillä hetkellä hyvältä tuntuvat lelut eivät olekaan enää lähitulevaisuudessa ns. in eivätkä ne enää kiinnosta lasta vanhemmalla iällä lainkaan.

Osta ekologisia leluja. Yleensä esimerkiksi puiset lelut käsitetään tällaisina, mutta jos muovilelut kestävät vuodesta tai vuosikymmenestä toiseen, ovat nekin ekologisia. Jos taas muovilelut menevät rikki, ei niitä voi enää kierrättää. Siksi ne tulee viedä sekajätteeseen.

Lounais-Suomen jätehuolto neuvoo seuraavasti: Käyttökelpoiset lelut tulee viedä kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Rikkinäiset lelut pitää lajitella niiden materiaalien perusteella, joka tarkoittaa sitä että lelut voivat olla paitsi sähkölaitteita tai polttokelpoista jätettä. Muoviset lelut kuuluvat jälkimmäisiin, paristo- ja akkukäyttöiset lelut ovat sähkölaitteita.

Muovilelujen vieminen sekajätteeseen ei ole kuitenkaan aivan näin yksinkertainen ja ongelmaton asia. Muovipulloja on pidetty paljon pahempana kierrätyksestä puhuttaessa, ovat muoviset lelut usein pahempia. Muovilelut sisältävät monia materiaaleja, jolloin niitä ei voida kierrättää.

Moni pitää myös ongelmana sitä, että isot leluvalmistajat käyttävät muovilelujen valmistamiseen öljyä, joka on omalta osaltaan luonnolle haitallista. Toivomme kuitenkin että kaikki leluvalmistajat lopettaisivat öljyn käytön parin vuosikymmenen sisällä viimeistään.

Muovileluissa on epäilty ongelmana myös sitä, että ne voivat vaikuttaa negatiivisesti lapsen terveyteen. The New York Times uutisoi taannoin, että muovilelujen laittaminen suuhun voi ehkä lisätä mahdollisesti esimerkiksi diabeteksen ja syövän riskiä. Vaikutuksia ei ole kuitenkaan tutkittu vielä kovinkaan paljoa. Kehotammekin varovaisuuteen joka tapauksessa.